Arsenal kaatoi kotonaan sunnuntaina Manchester Unitedin Valioliigan huippukamppailussa maalein 2-0. Entinen Englannin maajoukkueen ja Unitedin entinen laitapuolustaja Phil Neville ei tosin nähnyt siinä mitään huippua.

Arsene Wengerille voitto oli ensimmäinen Jose Mourinhon valmentamasta joukkueesta 13 vuoteen, joihin mahtui 16 yritystä. Lisäksi ”Tykkimiehet” katkaisivat samalla Unitedin pitkäksi venyneen tappiottoman putken. Silti Nevillen mukaan sunnuntain ottelu ei ollut samanlainen taisto kuin hänen aikanaan.

– Kun minä pelasin, vuosina 1995-2005, tuo ottelu ratkaisi usein mestarin. Kaikki oli erilaista sunnuntain ottelussa Emirates Stadiumilla, ja se summaa hyvin sen, missä molemmat joukkueet nykyisin ovat.

– Se oli viidentenä ja kuudentena olevien joukkueiden välinen Valioliigan ottelu, mutta se tuntui enempi yhdeksännen ja kymmenennen väliseltä, Neville kirjoittaa BBC:n kolumnissaan.

Nevillen mukaan ManU:lle tärkeintä oli vain selviytyä pelistä ehjin nahoin. Nevillen mukaan Mourinho oli ottelun jälkeisessä haastattelussa helpottunut ja hymyilevä pitkästä aikaa, vaikka tappio tulikin.

– Ottelu oli selvästi (Mourinholle) riesa kahden Eurooppa-liigan välieräottelun Celta Vigoa vastaan välissä, ja Eurooppa-liiga on selkeästi hänellä etusijalla nyt.

– Joten Unitedille sunnuntai oli vain selviytymistä ilman loukkaantumisia, tai ainakin siltä se näytti. Arsenal potee itseluottamuksen puutetta ja tavallaan ottelu oli heille myös omalla tapaa selviytymistä, Neville analysoi.