Real Madridin supertähti Cristiano Ronaldo on ollut viime aikoina hurjassa lennossa varsinkin Mestarien liigan otteluissa. Kesän ja viime syksyn loukkaantumishuolet ovat jätetty taakse.

– Totuus on, että fiilikseni on tällä hetkellä todella hyvä. Olen valmistanut itseäni olemaan kunnossa näissä viimeisissä otteluissa liigassa ja Mestarien liigassa yhtälailla, Ronaldo kertoi Dugoutille-jalkapallosivustolle.

Ronaldo käytännössä pudotti yksin Bayern Münchenin Mestarien liigan puolivälierissä viidellä maalillaan kahdessa ottelussa. Sama tahti jatkui ensimmäisessä välierässä Atletico Madridia vastaan, kun portugalilaistähti tykitti hattutempun.

– Toki mukana on aina vähän myös tuuria. Olen valmistautunut hyvin ja asiat ovat loksahtaneet paikoilleen, ei vain minulle, vaan myös koko joukkueelle.

– Siksi minä sanon aina, että omistautumisella ja kovalla työnteolla asiat tulevat luonnostaan. Olen kovin onnekas ja kyllä olen tältä planeetalta, Ronaldo totesi.

Ronaldo on rikkonut kevään aikana ennätyksiä lähes aina astuessaan kentälle. Maaleja on tullut siihen tahtiin, ettei ennätyskirjojen laatijat meinaa pysyä perässä.

– Se on jotain, mitä en osannut odottaa. Se on seurausta koko joukkueen tekemisestä, minun tekemisestäni ja kaikkien seuran eteen työskentelevien tekemisestä sekä fanien tuesta, joka tuo meille lisää motivaatiota, Ronaldo sanaili.

Lähde: Goal