FC Lahden Mikko Hauhia ei ole juurikaan vapaapäiviä viettänyt, jos kyseessä on ollut Veikkausliigan ottelu.

Hauhia on nimittäin pelannut jo huikeat 113 peräkkäistä Veikkausliigan ottelua, joissa mittariin on tullut täydet minuutit. Suoritus saa RoPS:n päävalmentaja Juha Maliselta ylistystä.

– Mikko on kaikilta elämäntavoiltaan, fysiikaltaan ja taustoiltaan sellainen pelaaja, että olisi hyvin hankala keksiä sellaista syytä, miksi hän koskaan ikinä enää loukkaantuisi tai sairastuisi, RoPS-luotsi kertoo nauraen seuran nettisivuilla julkaistussa otteluennakossa.

Malinen odottaa FC Lahti -kamppailusta haastavaa. Valmentajakonkari korosti FC Lahden pitkää prosessia, joka on kantamassa hedelmää.

– Lahden joukkueesta paistaa rutiini. Tietyt asiat toistuvat heillä ottelusta toiseen, mutta ne asiat tulevat pelaajilta hyvin luontevasti. Samaan aikaan kun meidän projekti on vasta alkuvaiheessa, on Lahdessa suurin osa joukkueesta ollut yhdessä jo toista vuotta.

Lähde: RoPS