Espanjalaislehti AS:n mukaan FC Porton maalivahti Iker Casillas on käynyt keskusteluja Liverpoolin kanssa Valioliigaan siirtymisestä.

36-vuotiaan Casillaksen kontrahti Porton kanssa päättyy lähipäivinä, eikä hän ole toistaiseksi suostunut allekirjoittamaan uutta jatkosopimusta.

Liverpoolin manageri Jürgen Klopp etsii yhä joukkueelleen ykkösmaalivahtia, sillä Simon Mignolet ja Lorius Karius ovat molemmat osoittautuneet pienimuotoisiksi pettymyksiksi punapaitojen tolppien välissä.

Entinen Euroopan- ja maailmanmestari Casillas pelasi lähes 20 vuotta Real Madridissa, jossa hän voitti viisi Espanjan mestaruutta sekä kolmesti Mestarien liigan.

Mestarien liigassa pelaaminen voi olla ratkaisevassa osassa myös espanjalaisvahdin mahdollisessa siirrossa Liverpooliin. Casillas on AS:n tietojen mukaan saanut tarjouksia myös muualta Euroopasta, mutta Liverpoolissa hän pääsisi pelaamaan todennäköisesti myös Euroopan ykkösseurakilpailussa ensi kaudella.