Valioliigan keskikastin joukkueisiin kuuluva Stoke City on virittelemässä melkoista siirtopommia. The Sun kertoo, että seura on valmis hankkimaan Manchester Unitedin kapteeni Wayne Rooneyn.

Rooney on aiemmin sanonut, että hän voisi pelata Valioliigassa ainoastaan ManU:ssa tai vanhassa seurassaan Evertonissa, lue uutinen. Stoke on silti lehtitietojen mukaan laittamassa kättä taskulle oikein kunnolla. Stoke oli Valioliigassa viime kaudella 13.

Seuran pääomistaja Peter Coates on valmis tuomaan sponsorikassasta rahaa siirtoon ja mahdollisiin palkkakustannuksiin. Coates on samalla myös Stoken pääsponsori Bet 365:n perustaja.

Rooneyn on huhuiltu siirtyvän tänä kesänä pois Unitedista, sillä peliaika jäi viime kaudella Jose Mourinhon alaisuudessa niin vähäiseksi. Englannin maajoukkueen parasta maalintekijää on huhuissa viety Kiinaan, vaikka Rooneylla on vielä vuosi jäljellä sopimusta Unitedin kanssa.

Rooneyn palkka Unitedissa on lehtitietojen mukaan tällä hetkellä 300 000 puntaa (noin 344 000 euroa) viikossa. Lehden mukaan Everton olisi valmis maksamaan Rooneysta noin 45 miljoonaa puntaa, eli noin 52 miljoonaa euroa nykyisellä kurssilla.