VPS pelasi lauantaina PS Kemin vieraana ja otti komean vierasvoiton maalein 1-0. Seuraava ottelu tulee kuitenkin jo nopeasti eteen, kun ensi keskiviikkona HIFK tulee vieraaksi Vaasaan.

Palautumisaikaa ei siis ole liikaa kahden ottelun välillä. Siihen kun lisää vielä matkustukset Vaastasta Kemiin ja takaisin, ovat pelaajat kovalla rasituksella. VPS:n päävalmentaja Petri Vuorinen on kuitenkin keksinyt keinot nopeaan palautumiseen:

Jani Sarajärvi sai Sievi-Futsalin Tuomas Nikulalta sellaisen vinkin, mitä he tekivät playoffeissa. Heillä oli palautumisen parantamiseksi kuntopyörä mukana bussissa ja meillä on täällä myös. Palautuminen on siis aloitettu, Vuorinen kertoi seuran nettisivuilla.

VPS on ollut vahvassa vireessä, sillä viidestä viimeisestä ottelusta se on voittanut neljä.