Brittilehti Leicester Mercury kertoo, että mikäli kaupungin joukkue Leicester City mielii hankkivansa islantilaisen Gylfi Sigurdssonin riveihinsä, tulee sen valmistautua mojovaan laskuun.

Lehden mukaan Swansea pyytäisi islantilaisesta 45 miljoonan euron summaa. Mikäli Leicester toteuttaisi sen lähteiden mukaan suunnitteleman hankkeen, tulisi Sigurdssonista kallein islantilainen pelaaja kautta historian.

Myös muiden Valioliigaseurojen, kuten Evertonin ja Tottenham Hotspurin on kerrottu kiikaroivan Swansean Liberty Stadiumin suuntaan, toiveenaan saada islantilainen vaparispesialisti joukkoihinsa.

Hyökkäävä keskikenttäpelaaja Sigurdsson teki menneellä kaudella toiseksi eniten maaliin johtaneita syöttöjä Valioliigassa.

Lehti arvelee Swansean uuden amerikkalaisomistuksen pyrkivän karkoittamaan islantilaisen ympärillä kiehnäävät läimäisemällä tähän mojovan hintalapun. Toisaalta, vaikka jokin seuroista tarjoaisi kyseisen summan, voisi seurajohto silti kieltäytyä siirrosta, sillä islantilainen on joukkueen kantava tukipilari.

27-vuotias teki viime kesänä sopimuksen Swansean kanssa, jota on jäljellä vielä neljä vuotta. Sigurdssonin palkkakuitti on Swansen pelaajista suurin.