HIFK ei ollut tehnyt maalia kolmeen viimeiseen otteluun, mutta häntäpään taistossa JJK:ta vastaan ketsuppipullo aukesi oikein kunnolla.

”Tähtirinnat” tuli vieraskentällä peliin todella pirteästi. HIFK prässäsi korkealta ja tehokkaasti. Ensimmäisellä puoliajalla JJK jäi usein telineisiin pelinrakentelussaan, kun taas IFK vyöryi nopeasti pallonriistojen jälkeen kohti JJK:n maalia.

Ottelun avausmaali nähtiin silti vasta toisella puoliajalla. Paikkoja vierasjoukkueella oli riittämiin, mutta maalinteon tuska vaikutti jatkuvan avausjaksolla.

Ketsuppipullo räjähti auki tunnin kohdalla. Mikael Forssell pelasi vahvasti kaksinkamppailunsa ja syötti pallon laidalle Jukka Halmeelle. Halmeen keskitys löysi lopulta toppari Pauli Kuusijärven, joka pommitti pallon varmasti maaliin.

Maalin jälkeen IFK löysi peli-ilonsa. Xhevdet Gela vei vieraat 2-0-johtoon 65. minuutilla.

Forssell kruunasi hienon pelinsä ampumalla 3-0-johtomaalin rangaistuspotkusta 73. minuutilla. Pallo vietiin pilkulle, kun Esa Terävää rikottiin rangaistusalueen sisällä.

Voitto oli IFK:lle kauden toinen ja sarjasijoitus on toiseksi viimeinen. Ero viimeisenä olevaan JJK:hon kasvoi viiteen pisteeseen.