Sveitsiläispankkiiri on myöntänyt maksaneensa miljoonia dollareita lahjuksina FIFAn entiselle johtohenkilölle, Julio Grondonalle, uutisoi The Guardian.

Sveitsiläisen pankin entinen työntekijä tunnusti syyllisyytensä FIFAn rahapesua koskeneessa oikeudenkäynnissä torstaina. Mies myönsi kanavoineensa laittomia varoja 22 miljoonan euron edestä Grondonalle avattujen pankkitilien kautta. Varat tulivat muun muassa Argentiinalaiselta tv-oikeuksia myyvältä yhtiöltä.

Pankkiiri kertoo saaneensa vajaan miljoonan euron korvauksen rahanpesusta ja varojen kierrättämisestä.

Myös Argentiinan palloliiton johtajana toiminutta Grondonaa ei mainittu oikeuskäsittelyssä nimeltä. FIFAn yhteyshenkilöön viitattiin peitenimellä ”Jalkapalloviranomainen #1”. Grondona onnistuttiin kuitenkin yhdistämään kyseenomaiseksi henkilöksi muiden oikeusjutussa annettujen tietojen perusteella.

FIFAn entinen puheenjohtaja Sepp Blatter kehui aikanaan Grondonaa vuolaasti menestyksekäästä varainhoidosta.

Grondona kuoli vuonna 2014.