Palloliitto määräsi AC Oulun ja EIF:n välisen Ykkösen ottelun pelattavaksi uudestaan, koska viime lauantaina pelatussa ottelussa tapahtui merkittävä tuomarivirhe ja EIF teki asiasta valituksen, joka meni läpi. Lue lisää tästä.

AC Oulun seurajohtaja Juho Meriläinen ei ollut mielissään Palloliiton päätöksestä, mutta ymmärsi myös EIF:n puolen asiassa.

– Olen erittäin pettynyt päätökseen ja koko tapahtumaan. EIF:n housuissa olisin varmasti toiminut samalla tavalla. Mutta nyt siis yksi tuomarivirhe on aloittanut meidän näkökulmasta tapahtumaketjun, jonka laajuutta harva ymmärtää.

– Tuleeko kukaan katsomaan uusintaa? Pitääkö lippurahat palauttaa? Ottelutapahtuman järjestäminen maksaa todella paljon. Sen ympärillä toimii usean päivän ajan ihmisiä ja itse tapahtumassa työskentelee reilut 30 ihmistä ja joukkue päälle. Markkinointi maksaa, jälkimarkkinointi maksaa, ihan kaikki maksaa. Ja edelleen tuleeko kukaan katsomaan, Meriläinen manaili seuran nettisivuilla.

Ottelun ajankohtaa ei ole vielä päätetty. Moni muukin asia on vielä täysin auki Meriläisen mukaan.

– Emme ole tehneet vielä päätöstä siitä, valitammeko asiasta. Asia on vielä niin tuore. Mahdollisen uusinnan ajankohdasta ei ole mitään tietoa. Myöskään lippuasioihin emme osaa vielä vastata. Kyselyitä on tullut useita.

Meriläinen harmitteli myös sitä, että uusintaottelusta hyötyvät oikeastaan eniten muut Ykkösen seurat, jotka joutuvat nyt pelaamaan käytännössä yhden ottelun vähemmän tällä kaudella.

– Entä millainen vaikutus uusintaottelulla on joukkueiden voimasuhteisiin muissa otteluissa? Tuleeko otteluruuhka? Tuleeko loukkaantumisia? Muut kahdeksan joukkuetta voittavat. Yksi väärä tuomio peittää alleen siis kaikki oikeat tuomiot ottelussa, kuten vaikka meidän tekemä maali. Tuntuuhan se erikoiselta. Ja mikä työ tässä onkaan edessä, Meriläinen harmitteli tuohtuneena.

Lähde: AC Oulu