Bayern Münchenin seurapomo Karl-Heinz Rummenigge vahvisti, että Portugalin paidassa viime kesän EM-kisoissa loistanut Renato Sanchez saattaa lähteä kesän siirtoikkunan aikana.

Sanches jäi viime kaudella vähälle peliajalle Bayernissa, eikä tiedossa näytä olevan selkeää muutosta ensi kaudellakaan. Bayern hankki hiljattain lainasopimuksella James Rodriguezin Real Madridista.

Muun muassa AC Milan on ollut kiinnostunut Sanchezista, mutta tarjous on ollut vielä liian pieni.

– Jos joku seura on kiinnostunut Bayernin pelaajasta, heidän täytyy pelata isoilla summilla. En usko, että Milan on valmis meidän vaatimuksiin. Sanotaan, että ei olisi huono, jos 43 miljoonan punnan tarjous tulisi hänestä, Rummenigge sanoi Tuttomecartolle.

Rummenigge kuitenkin myönsi, että Sanchesin kannalta olisi tärkeää, että hän saisi peliaikaa säännöllisesti. Seurapomo vihjasi myös lainasopimuksen mahdollisuudesta.

– Hän ei tule saamaan tarpeeksi peliaikaa Bayernissa, joten olemme valmiita neuvottelemaan lainasopimuksesta. En ole valmentaja, mutta uskon, että Renato tarvitsee säännöllisesti peliaikaa. Voin vahvistaa Milanin kiinnostuksen, mutta keskustelut eivät edenneet viime viikolla.

Lähde: Daily Mail