Manchester Unitedin Marcus Rashford on vakuuttunut, että yhdessä Romelu Lukakun kanssa he täyttävät seurasta lähteneiden hyökkääjien, Wayne Rooneyn ja Zlatan Ibrahimocivin jättämät aukot.

Kauden lopuksi ilman uutta sopimusta jäänyt, polvivammasta kärsinyt Ibrahimovic oli viime kaudella todella tehokas. vastaavasti Rooney on tehnyt eniten maaleja koko seurahistoriassa. Näin ollen nuorukaisilla on ainakin työnsarkaa Unitedin hyökkäysosastolla.

Rashford kuitenkin näkee, että nuori energia pystyy kehittämään Punaisten paholaisten peliä.

– Luonnollisesti seuran peli muuttuu ilman heitä [Rooneya ja Ibrahimovicia]. On silti muistettava, että eivät hekään ole seurassa ikuisesti olleet. Lisäksi heilläkin oli pitkä kehitystie siihen pisteeseen, jossa he viime kaudella olivat, 19-vuotias kertoi The Mirrorille.

– Meidän täytyy nyt muuttua ja kehittyä, jotta tulisimme samanlaisiksi pelaajiksi, englantilainen pohti.

Toisaalta Rashford myös tunnistaa kahden kokeneen pelaajan jättämän tyhjiön seuran johtajuudessa. Pitkään Unitedin kapteenina ollut Rooney oli Rashfordin mukaan pätevä mentori.

– Wayne antoi minun tehdä omia asioitani. Mutta jos jokin meni hänen mielestään yli, niin hän kyllä tuli siihen väliin. Hän oli sellainen sekä pelaajana, että henkilönä.

– Hän oli aina valmis antamaan neuvoja, jos niitä tarvitsin. Johtajatyypin menettäminen on tietysti hankalaa, mutta sellaista jalkapallo on. Meidän täytyy liikkua eteenpäin, harjoituspelissä LA Galaxya vastaan kaksi maalia tehnyt nuorukainen pohti.

Seuraikonin lähtö joukkueesta toki antaa uusia mahdollisuuksia nuorille pelaajille. Myös Rashford näkee tämän.

– Toivottavasti saan tänä vuonna enemmän vastuuta. Se on ainakin tavoitteeni, hyökkääjä summasi.