Newcastle Unitedin urheilujohtaja Mike Ashley voi huokaista helpotuksesta. Mies nimittäin voitti oikeudenkäynnin, jossa selviteltiin väitettyä 16,8 miljoonan euron vedonlyöntiä, kertoo BBC. Näin ollen Ashley selviää asista kuivin jaloin, eikä joudu löysäämään kukkaronsa nyörejä.

Oikeussalissa Ashley kohtasi investointipankkiiri Jeffrey Bluen, jonka mukaan he olivat Ashleyn kanssa lyöneet vetoa siitä, onnistuuko Blue kasvattamaan jalkapalloseuran takana olevan osakeyhtiön osakkeen hintaa.

Veto asetettiin BBC:n mukaan neljä vuotta sitten lontoolaisessa pubissa varsin alkoholin huuruisen illan aikana.

Ashleyn kerrotaan muutenkin viihtyneen juomaravintoloissa mainitun investointipankkiirin kanssa. Oikeusistuimessa kuultiin miesten sekavista illoista. Yhden tällaisen illan aikana urheilujohtaja oli ollut niin humalassa, että oli muun muassa oksentanut ravintolan takkaan.

Ashley kertoi, että mikäli hän on asettanut kyseenomaisen vedon, olisi vedon huumoriarvon tullut olla selvä kaikille. Ashleyn mukaan vitsillä tehtyä vetoa ei siis ole tarkoitettu sellaisenaan ja kyseessä on väärinymmärrys.

Pälkähästä päässeen Ashleyn asianajajat kutsuivat tuomioistuimen päätöstä mittavaksi voitoksi.