West Hamin seurajohtaja David Sullivan pitää seuran uutta hankintaa suuressa arvossa, uutisoi Sky Sports.

Mies nimittäin kertoi, että hänen mielestään West Hamin tällä viikolla vahvistama hankinta, Javier Hernandez on todennäköisesti paras pelaaja, joka seuraan on ikinä tullut.

Vajaan 20 miljoonan euron siirtohinnalla Bayer Leverkusenista saapunut Hernandez teki Sullivanin iloiseksi solmimalla kolmivuotisen sopimuksen tämän seuran kanssa.

Liike-elämästä ja aikuisviihdealalta julkisuuteen noussut Sullivan uskoo meksikolaisen maalintekokyvyn olevan vertaansa vailla.

– Hän on osoittanut olevansa todella tehokas maalintekijä. Luultavasti paras pelaaja, joka on koskaan saapunut West Hamiin, Sullivan ylisti.

– Yritimme ostaa häntä jo aiemmin, mutta valitettavasti saksalaisseura oli meitä askeleen edellä, mies paljasti.

Hernandezin lisäksi West Ham on tänä kesänä hankkinut riveihinsä Joe Hartin, Pablo Zabaletan ja Marko Arnautovicin .