Huuhkajien ryhmässä MM-karsintaotteluihin Islantia ja Kosovoa vastaan valmistautuva Jere Uronen muistaa yhä katastrofiin päättyneen Islanti-ottelun viime vuoden lokakuulta. Uronen seurasi ottelun dramaattiset loppuhetket autosta.

Islanti voitti kotonaan hienosti pelanneen Suomen 3-2. Varsinkin Islannin voittomaali syntyi todella kyseenalaisesti, kun Ragnar Sigurdsson näytti potkaisevan pallon Lukas Hradeckyn käsistä maaliin. Suomi johti ottelua vielä 89. minuutilla, mutta pitkäksi venynyt lisäaika koitui lopulta Huuhkajien kohtaloksi.

– Muistan, että ei tullut oikein uni minullekaan, vaikka en siinä pelissä pelannutkaan. Todella kova ”payback”-fiilis minullakin nyt, Uronen kertoi Huuhkaja tv:lle Islanti ottelun alla.

Uronen oli loukkaantumisen takia sivussa edellisestä Islanti-ottelusta. KRC Genkissä Belgiassa pelaava Uronen muistaa kuitenkin vielä tarkasti ottelun kulun.

– Se oli aikamoista vuoristorataa. Oikeastaan oli aika luottavainen fiilis koko ottelun ajan aloituspotkusta lähtien. Pelasimme hyvin ja fiksusti ja saimme ne maalit palkinnoksi siitä.

– Minulla oli silloin rasitusmurtuma ja katsoin ensimmäisen puoliajan hoitokoneessa ja toisen puoliajan sitten ajaessani kotiin autolla. Kyllä siinä teki mieli lopettaa ajaminen ja pysäyttää auto tien viereen, kun meni niin jännäksi, Uronen kertoo naurahtaen.

Nyt asialle pystyy jo siis nauramaan, mikä lupaa hyvää. Traumoja ei ottelusta jäänyt, vaan kova voitonnälkä.

– Olisimme silloin ansainneet paljon enemmän, mutta nyt on takaisin maksun aika, Uronen totesi.