Huuhkajien toppari Sauli Väisänen vaihtoi AIK Solnan lämpimämpiin olosuhteisiin kesällä. Uudeksi seuraksi tuli Serie A:n tulokasjoukkue SPAL. Harjoituskaudella Väisänen on antanut niin vahvat näytöt, ettei olisi mahdotonta, vaikka hänet nähtäisiin kentällä tositoimissa hyvinkin pian.

– Täällä on mennyt erittäin hyvin, pelillisesti jopa paremmin kuin osasin odottaa. Valmentaja ja urheilutoimenjohtaja tuntuvat olevan myös tyytyväisiä, Väisänen kertoo SuomiFutis-sivustolle kauden kynnyksellä.

– Treenipeleissä tuli hyvin vastuuta. Sitä kautta myös itseluottamus on noussut, toppari jatkaa.

Väisänen pelasi kolmessa harjoituspelissä täydet 90 minuuttia. Pelipaikkana oli vasemman topparin tontti.

– Sillä pelipaikalla meillä on pari kaveria tulossa sairastuvalta, mutta annoin omat näyttöni mielestäni vahvasti. Tietysti Felipe (dal Pelo) ja (Michele) Cremonesi ovat kovia pelaajia, mutta uskon, että minulla on hyvät saumat päästä pelaamaan. Olen varma, että pystyn pian taistelemaan tasapäisesti paikasta avauskokoonpanossa.

Kuulumiset vaihdettiin ennen ja jälkeen pelin. Kyllä sieltä saa tarvittaessa neuvoja sopeutumiseen.

Kolmas harjoitusottelu oli suomalaisittain mielenkiintoinen. 1-1-tasapeliin päättyneessä pelissä vastapuolen Chievoa kipparoi nimittäin Huuhkajista tuttu pelikaveri, Perparim Hetemaj.

– En ollut koskaan aiemmin pelannut ”Perpaa” vastaan muuta kuin A-maajoukkueen treeneissä. Hienosti mies pelasi kapteeninnauha kädessään, Väisänen kehui Serie A:n konkaria.

– Kuulumiset vaihdettiin ennen ja jälkeen pelin. Kyllä sieltä saa tarvittaessa neuvoja sopeutumiseen.

Hotellielämää ja avauskierroksen odottelua

Harjoituskentällä Väisänen on viihtynyt hyvin. Italian ilmastoonkin hän alkaa hiljalleen tottua, mutta parissa asiassa on vielä toivomisen varaa.

Oli se kohtuullinen shokki, kun tulin Tukholmasta Italiaan.

– Muutamat juoksevat asiat ovat vielä vähän auki. Olen nyt viettänyt hotellielämää ja omaan kämppään olisi kiva muuttaa. No, siivotaanhan huone päivittäin, joten se hyvä puoli tässä on, Väisänen naureskelee.

– Oli se kohtuullinen shokki, kun tulin Tukholmasta Italiaan. Treenaaminen koko ajan yli 40 asteen ilmastossa vaati vähän totuttelua. Pari vuoristoleiriä oli helpottamassa: siellä oli 15 astetta ja satoi. Tuntui kotoisammalta.

Tulevaa sarja-avausta Väisänen odottaa vesi kielellä. Vastassa on Lazio ja peli pelataan Roomassa. Myös historiallinen kotiavaus odottaa kulman takana.

– Lazio kuuluu sarjan mahtiseuroihin ja heidän kotiotteluissaan on mahtava tunnelma. Avauspeli on tietysti erityinen muutenkin. Seuraavalla kierroksella pelaamme sitten seuran ensimmäisen kotiottelun Serie A -tasolla ja vastassa on Udinese. Veikkaan, että siitäkin tulee unohtumaton kokemus, Väisänen ennustaa.

Lue myös Väisäsen arvio Serie A:n ennakkosuosikista tästä linkistä.