Huuhkajat valmistautuu syksyn ensimmäisen MM-karsintaotteluunsa. Ensi viikon lauantaina Suomi kohtaa Islannin Tampereella. Kaikesta päätellen ottelu kiinnostaa suurta yleisöä kovasti, sillä lippuja ei ole juurikaan jäljellä.

Täysi Ratinan stadion sytyttäisi myös päävalmentaja Markku Kanervan.

– Se kuulostaa tietysti erittäin hyvältä. Täysi stadion on aina sellainen asia, joka motivoi pelaajia ja pelaajat haluavat laittaa parastaan kotiyleisön edessä. Jonkin verran oli lippuja tietääkseni vielä myymättä, mutta uskon, että tupa täyttyy, Kanerva sanoo SuomiFutis-sivustolle.

Islanti oli kotonaan Suomea parempi hyvin kyseenalaisella viime hetken osumalla. Nyt Huuhkajilla on revanssin paikka.

– Se näkyy nimenomaan taisteluasenteessa. Uskon, että sama näkyy myös katsomossa. Siitä tulee kova taistelu niin kentällä kuin katsomossa.

– Minä ja pelaajat olemme varmoja, että meidän fanimme näyttävät, että nyt ollaan Suomessa, ei Islannissa. Tarkoitan, että positiivisessa hengessä – siitä tulee huutokilpailu ja hyvä niin, Kanerva ennakoi.

Ennen Islanti-peliä on kuitenkin tarjolla kansainvälistä jalkapalloa. Viasatin ja Viaplayn kautta voi viikonlopun aikana seurata mm. Ranskan, Espanjan, Englannin ja Italian pääsarjapelejä. Viasat näyttää kanavillaan urheilua ilmaiseksi koko tulevan viikonlopun, lue lisää täältä.

Kanerva seuraa tiukasti Italian Serie A:ta.

Sauli Väisäsen debyytti ilahdutti paljon. Varmasti parantamisenkin varaa jäi, kuten hän itsekin sanoi, mutta debyyttiotteluksi suursarjassa esitys oli vahva. Toivottavasti hän pelasi itsensä avaukseen myös kotiavaukseen Udinesea vastaan.

Väisäsen lisäksi Perparim Hetemaj pelaa Italiassa, Chievossa. Hetemaj aloitti jo kuudennen kautensa Chievossa.

– Hetemaj’n asema Chievossa on erittäin vahva. Hän on Chievon tärkeimpiä pelaajia. Siitä kertoo myös se, että hän oli avauskierroksen ottelussa taas kerran Chievon kapteeni, Kanerva sanoo.