Manchester Unitedin armenialaistähden Henrikh Mkhitaryanin mukaan neljän parhaan joukkoon pääseminen Valioliigassa ei riitä ManU:lle.

Unitedin viimeisin mestaruus Englannin pääsarjasta on kaudelta 2012-13, jolloin legendamanageri Sir Alex Ferguson toimi vielä joukkueen käskyttäjänä.

Sittemin ManU:a ovat valmentaneet David Moyes, Louis Van Gaal, väliaikaisesti Ryan Giggs sekä tällä hetkellä Jose Mourinho, joka valmistautuu toiseen kauteensa manchesterilaisten luotsina.

Viime kaudella United täydensi pokaalikaappiaan voittamalla Community Shieldin, liigacupin ja Eurooppa-liigan jonka ansiosta se on mukana tulevan kauden Mestarien liigassa. Valioliigassa Mourinhon miehistö sijoittui kuudenneksi, mikä ei Mkhitaryanin mukaan yksinkertaisesti riitä.

– Neljän parhaan joukkoon pääseminen ei ole hyvä tulos Manchester Unitedille. Meidän tulisi aina olla ensimmäisenä tai vähintään toisena, alleviivaa Mkhitaryan BBC:lle.

Mkhitaryan, 28, siirtyi Unitediin viime kesänä Borussia Dortmundista ja ampui ensimmäisellä Englannin kaudellaan 11 maalia ja antoi viisi maalisyöttöä manchesterilaisten paidassa. Tulevalla kaudella hän odottaa myös itseltään enemmän.

– En sanoisi, että se oli paras vuoteni. Tiedän, että minulla on enemmäkin tarjottavaa. En tullut Manchesteriin ja ajatellut, että ensimmäinen vuoteni olisi testivuos. Tiesin, että siitä tulee vaikea, mutta olin valmis siihen. Olen varma, että tästä vuodesta tulee parempi.

Manchester United käynnistää kautensa virallisesti tiistaina Makedonian Skopjessa, jossa se kohtaa Real Madridin5 UEFA Super Cupissa. Ottelu alkaa 21:45 Suomen aikaa.