Paris Saint-Germain lipui helppoon 3-0-voittoon sunnuntaina Guingampia vastaan. Seuraan tänä kesänä hankittu maailmantähti Neymar lunasti heti odotukset viimeistelemällä pallon verkkoon ottelun loppupuolella.

Neymar oli pakotettu olemaan sivussa kauden ensimmäisestä kotiottelusta siirtodokumenttien kanssa tulleiden ongelmien vuoksi. Näin ollen paljon odotettu debyytti tapahtui vieraissa, mutta lopputulos oli sekä pelaajan, että seuran kannalta mieluinen.

PSG aloitti ottelunsa vaisusti. Pariisilaiset hyppäsivät kuskin paikalle vasta toisen puoliajan aikana. Guingampin Jordan Ikoko möhli pallon omaan maaliin heti toisen puoliajan alussa. Maalin jälkeen PSG otti niskalenkin itseluottamuksensa menettäneestä kotijoukkueesta.

62 minuutin kohdalla Neymar löysi Edison Cavanin upealla läpisyötöllä. Cavani ei epäröinyt, vaan ampui pallon upeasti verkon perukoille. Kahdeksan minuuttia myöhemmin Cavani palautti palveluksen ja antoi Neymarille maaliin johtaneen syötön.