FC Inter on tänään vapauttanut Shefki Kuqin seuran edustusjoukkueen valmentajan tehtävistä.

– Valmentajan vaihtaminen ei ole koskaan helppo tai miellyttävä tehtävä. Shefki Kuqilla ei kuitenkaan enää ollut seuran johdon luottamusta, jolloin muuta vaihtoehtoa ei nyt ollut, kommentoi Interin hallituksen puheenjohtaja Stefan Håkans seuran verkkosivuilla.

Kuqin paikan päävalmentajana ottaa italialainen apuvalmentaja Fabrizio Piccareta, jonka sopimus on voimassa kuluvan kauden loppuun saakka. Hän on yhdessä muun valmennusryhmän kanssa vastuussa jo perjantaina, kun Inter kohtaa kotonaan Helsingin IFK:n.

Aiemmin tänään Turusta kantautui tieto, että Piccareta ja edustusjoukkueen valmentaja John Allen olisivat lähteneet seurasta, mutta Inter kertoi tiedotteesaan, että Kuqia lukuun ottamatta muu valmennusryhmä jatkaa nykyisissä tehtävissään.

Ilta-Sanomien tietojen mukaan Kuqi oli ilmoittanut aamun harjoituksissa Interin pelaajille, että Allen ja Piccareta eivät jatka enää tehtävässään.