Arsenalin managerin Arsene Wengerin mukaan walesilainen keskikenttäpelaaja Aaron Ramsey voisi nousta joukkueen seuraavaksi kapteeniksi.

Vaikeista loukkaantumisista urallaan kärsinyt Ramsey, 26, on aloittanut kuluvan kauden hyvillä esityksillä. Viime sesongin päätteeksi hän ampui joukkueensa voittomaalin FA Cupin loppuottelussa Chelseaa vastaan.

Arsenalin nykyinen kippari Per Mertesacker siirtyy ensi vuonna seuran akatemian johtajaksi . Wenger sanoi, että hän antaa mieluusti seuraa vuodesta 2008 asti edustaneelle Ramseylle mahdollisuuden kantaa kapteenin nauhaa.

– Miksi ei? Hänellä on kaikki tarvittava. Hän on kokenut pelaaja, joka on kehittynyt teknisesti ja on tietoisempi hänen ominaisuuksiensa tärkeydestä. Hän pelaa puhtaasti ja on fyysisesti vahva, luetteli Wenger football365:n mukaan.

Ranskalaismanageri tiedostaa, että Ramsey on loukkaantumisherkkä pelaaja, mutta uskoo, että Walesin maajoukkuetähti voi silti olla suuressa roolissa tällä kaudella.

– Tavoitteena on saada hänelle 30 peliä.