Atletico Madridin päävalmentaja Diego Simeone on jatkanut sopimustaan vuoteen 2020 asti. Atletico kertoi jatkosopimuksesta verkkosivuillaan.

Simeone, 47, nimitettiin madridilaisjoukkueen päävalmentajaksi vuonna 2011. Kaudella 2013-14 hän johdatti Atletico Madridin Espanjan La Ligan mestariksi ensimmäistä kertaa sitten kauden 1995-96.

Simeone vei samalla kaudella joukkueensa myös Mestarien liigan loppuotteluun, jossa paikallisvastustaja Real Madrid oli kuitenkin vahvempi lukemin 4-1. Kaksi vuotta myöhemmin sama kuvio toistui jälleen, kun Real voitti Atleticon finaalissa rangaisaistuspotkukilpailun päätteeksi.

Kaiken kaikkiaan Simeone on voittanut viisi pokaalia Atletico Madridin peräsimessä. Argentiinalaisvalmentaja pidensi sopimustaan vuoteen 2020 asti jo vuonna 2015, mutta seuraavan vuoden syyskuussa hän lyhensi kontrahtiaan kahdella vuodella.