Real Madridin supertähti Gareth Bale on noussut alkukauden aikana joukkueen avainpelaajiin. Viime kauden loukkaantumiset ovat olleet muisto vain, kun Bale on ollut alkukauden aikana Realin tehokkain pelaaja kaikissa kilpailuissa.

Borussia Dortmundia vastaan Bale teki avausmaalin ja syötti Cristiano Ronaldon ensimmäisen osuman. Ottelun loppuhetkillä Bale tuli linkuttaen vaihtoon ja useat kannattajat pelästyivät, ei kai taas?

AS:n mukaan Bale menee torstaina tarkempiin tutkimuksiin, joissa selvitetään vamman laatua. Alunperin Real Madrid kertoi, että Balella sai lihaskrampin pohkeeseen Dortmundia vastaan. Viimeisten tietojen mukaan kramppi olisi tullutkin takareiteen, ja siinä voi olla jo useamman viikon ero kuntoutuksen kannalta.

Walesin maajoukkuemies on saanut paljon kritiikkiä viime kaudestaan ja kannattajat jopa buuasivat Balelle alkukaudesta. Viime viikkojen otteet ovat kuitenkin kääntäneet usean kannattajan mielipiteen, kun tehoja on tullut vakuuttavaan tahtiin.

Bale on tehnyt tällä kaudella La ligassa kaksi osumaa ja Mestarien liigassa yhden. Lisäksi Bale on antanut kaikissa kilpailuissa neljä maaliin johtanutta syöttöä.