IFK Mariehamn voitti sunnuntaina PS Kemin kotikentällään Wiklöf Holding Arenalla 3-2.

Ottelun ensimmäinen maali syntyi 10. minuutilla IFK-kapteeni Kristian Kojolan toimesta. Brian Spanin keskitys löysi takatolpalta Kojolan, joka jatkoi pallon vastakkaisen tolpan kautta verkkoon.

Kemiläiset tulivat tasoihin 36. minuutilla, kun IFK-vahti Andreas Vaikla torjui Kevin Tanon laukauksen suoraan Rasmus Karjalaiselle, joka pamautti jo kahdeksannen maalinsa tämän kauden Veikkausliigassa.

Kotijoukkue siirtyi kuitenkin vielä ennen taukovihellystä johtoon, ja kyseessä oli todellinen kaunokainen. Joel Mattsson kesytti pallon haltuunsa noin 25 metrissä ja latasi sen vastustamattomasti verkkoon. Kyseessä oli 18-vuotiaan nuorukaisen ensimmäinen osuma Veikkausliigassa. (Katso video maalista tästä)

3-1-osuman viimeisteli 63. minuutilla Gabriel Petrovic. Pallo päätyi ruotsalaispelurille rangaistusalueen tuntumaan, ja Petrovicin pomppiva laukaus löysi tiensä maaliin tolpan kautta.

Kemi tuli vielä kerran yhden maalin päähän 80. minuutilla. Albion Ademi ja Karjalainen taistelivat pelivälineen joukkueelleen IFK:n rangaistusalueen tuntumassa ja lopulta pallo pomppi Tanolle, joka sijoitti sen sisään.

Kyseessä oli IFK Mariehamnin yhdeksäs kotivoitto tämän vuoden Veikkausliigassa.

Maarianhaminalaiset jatkavat voiton myötä kuudennella sijalla. Myös PS Kemi säilytti paikkansa sarjataulukossa. Kemiläiset ovat kymmenentenä, kahdeksan pisteen päässä karsijan paikalla olevasta Helsingin IFK:sta.