Juventuksen toimitusjohtajan Giuseppe Marottan mukaan Italian hallitsevan mestarin on mahdotonta pitää argentiinalaishyökkääjä Paulo Dybala seurassa, jos maalitykki haluaa lähteä.

Dybala, 23, siirtyi Juveen vuonna 2015 Palermosta. Hän iski kahdella ensimmäisellä kaudellaan Juventukselle yhteensä 30 maalia Serie A:ssa, ja argentiinalaistähti on aloittanut kuluvan kauden fantastisessa vireessä. Dybala on viimeistellyt seitsemässä ottelussa jo kymmenen maalia.

Huhujen mukaan muun muassa FC Barcelona on ollut kiinnostunut Dybalan palveluksista. Marotta kertoi, että argentiinalaiskärjen tulevaisuus on Dybalan omissa käsissä.

– Dybala? Pelaaja päättää itse omasta kohtalostaan. Jäs hän haluaa lähteä, meidän on mahdotonta pitää hänet täällä, sanoi Marotta Premium Sportille.