Arsenal on aloittanut Valioliigan erittäin tahmeasti. Kaksi tappiota kolmesta ottelusta kertovat karua kieltä siitä, ettei Arsene Wengerin miehistö ole välttämättä oikealla polulla.

Wenger kuitenkin uskoo, että Arsenalilla on mahdollisuudet voittaa mestaruus. Se on toki teoriassa totta, sillä kolmen ottelun jälkeen ei yhtäkään mestaruutta jaeta, vaikka pisteitä olisikin kasassa saman verran kuin otteluita.

– Olenko vakuuttunut siitä, että taistelemme mestaruudesta? Kyllä. Miksi en? Me olemme pelanneet kolme ottelua, joista kaksi vieraissa, Wenger kertoi Goalin mukaan.

– Okei hävisimme Liverpoolille vieraissa, mutta pystymme oikaista tilanteen todella hyvin ja todella nopeasti. Osa joukkueista, jotka ovat uusia suosikkeja, eivät ole paremmissa asemissa kuin me, manageri jatkoi viitaten ilmeisesti Leicesteriin ja pisteen enemmän keränneeseen Tottenhamiin.

Wengerin puheissa on toki perää. Kurssi voi muuttua nopeasti, mutta onko Arsenalilla silti isompia ongelmia kuin vain tulokset? Alexis Sanchez on ollut siirtohuhujen kohteena pitkään, eikä mies ole allekirjoittanut uutta jatkosopimusta. Sama pätee myös hyökkäävään keskikenttäpelaaja Mesut Öziliin. Toki molemmat pelimiehet haluavat näyttää parasta osaamistaan, kun heidät kentälle valitaan. Toinen kysymys onkin se, pelaavatko Özil ja Sanchez itselleen vai joukkueelle?

Wengerin tehtävä ei ole helppo. Tammikuussa Manchester City on varmasti jälleen Sanchezin perässä, ja jos ei Özilkään kirjoita uutta jatkosopimusta, ongelmia lienee tiedossa myös sillä saralla. Fakta on kuitenkin se, että olisi Arsenalin kannalta todella typerää päästää tähtistatuksen omaavat pelaajat ilmaiseksi kauden jälkeen. Toki tammikuun tilanteeseen vaikuttaa olennaisesti myös Arsenalin menestymismahdollisuudet. Jos Arsenal pelaa tammikuussa uskottavasti mestaruudesta, on myös tähtipelaajilla aivan erilainen motivaatio jatkaa seurassa.

Puheet muutettava teoiksi

– Uskon, että olemme tarpeeksi vahvoja, kyllä. Meidän täytyy osoittaa, että voimme kehittyä olemalla yhdessä ja kehittymällä yhdessä. Viime kaudella keräsimme 75 pistettä ja voitimme FA Cupin. Tänä vuonna tiedämme, että meidän pitää olla parempia, Wenger kertoi.

Wenger on istunut Arsenalin penkin takana niin pitkään, että hän kyllä tietää, mitä sanoa mediassa ja mitä ei. Mukaan toki mahtuu outojakin, jopa hölmöjä kommentteja, mutta pitkässä juoksussa Wenger on aina osannut hoitaa median suhteellisen tyylikkäästi.

Nyt Wengerin on käännettävä kurssi mahdollisimman nopeasti. Hänen on löydettävä oikeat sanat ja teot myös pelaajien edessä. Ei ole täysin tuulesta temmattua sanoa, että lauantain kotiottelu Bournemouthia vastaan on elintärkeä Wengerille ja Arsenalille.

Kun katsotaan kauemmaksi, Arsenalin on osoitettava jouluun mennessä, että se taistelee mestaruudesta. Muussa tapauksessa Sanchez ja Özil lähtevät ensi tammikuussa. Wenger ehkä jo sitäkin aikaisemmin.