Suomen A-maajoukkueen maalivahti Lukas Hradecky pelasi kuluvien MM-karsintojen ensimmäisen nollapelinsä lauantaina, kun Huuhkajat kaatoi Islannin Tampereen Ratinan stadionilla 1-0.

Hradeckyn mukaan Suomen pelisuunnitelma toimi varsinkin puolustuspäässä suurelta osin. Valmistavissa harjoituksissa oltiin käyty läpi vastustajan valttikortit ja Huuhkajien omat keinot.

– Tosi paljon käytiin läpi noita Islannin erikoistilanteita, se on vastustajan vahvuus. Omaa peliä myöskin, miten avataan, miten prässätään, kertoo Hradecky SuomiFutikselle.

– Me tiputettiin toisella puoliajalla vähän liikaa. Ekalla puoliajalla ei aiheutettu liikaa erikoistilanteita niille, toisella jaksolla niitä tuli vähän enemmän. Sitä meidän pitää varoo tämäntyyppisiä vastustajia vastaan. Kaikki ainakin hoitu tuolla omassa boksissa. Nolla kun pysyy, niin kyl me sit ollaan vahvoilla.

Kehitettävää jäi Hradeckyn mukaan vielä pallolliseen pelaamiseen. Toinen maalikin olisi maistunut.

– Välillä lätkittiin sitä palloa tonne kulmaan. Okei, jätkät oli aika rikki lopun taistelusta, mutta näitä pieniä juttuja pitää vielä kehittää.

Lue lisää Hradeckyn mietteitä ottelusta tästä. Myös Islannin ykköstähti Gylfi Sigurdsson kommentoi tuntemuksiaan pelistä SuomiFutikselle.