Torstain Eurooppa-liigan lohkovaiheen avausottelu Arsenalin ja FC Kölnin välillä oli päättyä torstaina kaaokseen. Pelin alku viivästyi tunnilla, kun Emiratesille marssi arviolta 20 000 saksalaisseuran kannattajaa (lue uutinen).

Osa suuresta joukosta saapui stadionille ilman lippua. Arsenalin lippukiintiö vieraskannattajille on vain 3000.

Kölniläisten rymistely pilasi monen paikallisen kannattajan peli-illan. Yksi heistä oli kahdeksanvuotias Isaac-poika, joka odotti innolla ensimmäistä Arsenal-otteluaan paikan päällä.

Isaacin isä oli ostanut Emiratesille kannattajanyhdistyksen jäsenyytensä kautta Friends and Family -liput, mutta perillä odottivat vain tukkoiset portit.

– Se ei tuntunut perheilmapiiriltä. He lauloivat hyvässä hengessä, mutta suuri massa tuntui kahdeksanvuotiaalle uhkaavalta. Ihmiset sanoivat, että peli viivästyisi, eikä ollut varmaa pelattaisiinko sitä ollenkaan. Jokin ei tuntunut oikealta. Tunsin itseni epävarmaksi, joten päätimme lähteä. Moni muu teki samoin, Isaacin isä Alan Jones harmitteli Daily Mailin haastattelussa.

– Poikani oli pettynyt. Menimme kotiin ja katsoimme huippuhetket televisiosta. Yritämme tulevaisuudessa uudelleen.

Arsenal voitti torstain ottelun 3-1-lukemin. Uefa on ottanut peliä edeltäneet tapahtumaan tutkintaan.

Korjaus 16.9.2017 klo !4:25 Arsenal voitti 3-1.