Englannin maajoukkueen kaikkien aikojen maalintekijä Wayne Rooney paljasti talkSPORTin haastattelussa, että Englannin entinen päävalmentaja Fabio Capello kannusti Italiaa vuoden 2010 MM-turnauksessa.

Italialaisvalmentaja Capello nimitettiin ”Kolmen leijonan” päävalmentajaksi vuoden 2007 lopussa. Hän johdatti Englannin vuoden 2010 Etelä-Afrikan MM-turnaukseen, jossa hänen miehistönsä putosi välittömästi lohkovaiheen jälkeen Saksan käsittelyssä.

Nykyään kiinalaisen Jiangsu Suningin luotsina toimiva Capello jätti pestinsä Englannin valmentajana vuonna 2012.

Rooneyn mukaan Capello ja hänen taustajoukkonsa kokoontuivat yhdessä katsomaan Italian pelejä ja kannustivat kotimaataan.

– Capello ei puhunut hyvää englantia. Hän toi mukanaan omat taustajoukkonsa, jotka olivat kaikki italialaisia, eikä se vain tuntunut oikealta.

– Muistan, miten Etelä-Afrikan MM-kisoissa Fabio ja hänen apuvalmentajansa katsoivat Italian pelejä ja hurrasivat, kun he tekivät maalin. Hän oli silloin Englannin valmentaja.

– Minusta se ei ollut oikein. Se ei toiminut, ja meidän oli siirryttävä eteenpäin.