Pakkoraossa ollut Argentiina selvitti tiensä ensi vuoden MM-lopputurnaukseen Venäjälle.

Argentiina kukisti Etelä-Amerikan karsintalohkon viimeisessä ottelussa vieraissa Ecuadorin 3-1. Ottelun hahmo oli hattutempun pyssyttänyt Lionel Messi.

Peli sai Argentiinan kannalta shokkialun, sillä Renato Ibarra vei isännät johtoon pelin ensimmäisellä minuutilla.

Messi toi pakkovoiton edessä olleen joukkueen tasoihin 11. minuutilla ja vei Argentiinan johtoon muutamaa minuuttia myöhemmin. 3-1-loppulukemat illan suurin sankari viimeisteli toisella jaksolla.

Tähtihyökkääjän upean illan myötä Argentiina välttyi katastrofilta ja lunasti paikan MM-kisoihin.

– Olimme rauhallisia, saavutimme tavoitteemme ja se on tärkeintä. Se olisi ollut hullua, jos emme olisi yltäneet MM-kisoihin. Joukkueemme ansaitsi sen paikan, Messi sanoi pelin jälkeen.

Etelä-Amerikan karsintalohkosta MM-kisoihin etenivät Brasilia, Uruguay, Argentiina ja Kolumbia. Viidenneksi sijoittunut Peru eteni jatkokarsintaan.