RoPS:n puheenjohtaja Risto Niva kertoi Lapin Kansalle seuran valmentajahausta. Nivan mukaan päätös uudesta päävalmentajasta tehdään marraskuun aikana.

Juha Malinen jätti isot saappaat täytettäväksi Rovaniemellä siirryttyään alle 21-vuotiaiden maajoukkueeseen, lue laajempi juttu Malisen RoPS-ajasta tästä linkistä. Nivan mukaan RoPS on saanut kymmeniä hakemuksia päävalmentajan virkaan.

– Tehtävää kohtaan on ollut todella paljon kiinnostusta. Yhteensä olemme saanet noin 50 hakemusta tähän mennessä, ja niistä peräti kolmisenkymmentä ulkomailta. Mukana on todella kovan CV:n tekijöitä. Alamme käydä listaa läpi alkavalla viikolla, Niva kertoi Lapin Kansalle.

Uusi päävalmentaja pääsee vaikuttamaan myös uusiin hankintoihin. Tällä hetkellä RoPS:lla on kasassa kymmenen pelaajasopimusta, joiden lisäksi neuvottelut ovat käynnissä HJK:sta lainalla olleen Lassi Lappalaisen, maalivahti Antonio Regueron sekä puolustaja Anselmi Nurmelan kanssa.

– Lopun joukkueen rakentaa sitten uusi päävalmentaja. Pelaajia ottaa koko ajan yhteyttä meihin, mutta uusia pelaajia emme hanki kuin vasta uuden valmentajan toimesta, Niva korosti.

Lue Lapin Kansan laajempi juttu aiheesta täältä.