Koko ammattilaisuransa Liverpoolia edustanut puolustaja Jamie Carragher arvioi Telegraph-lehden kolumnissaan, että hänen entinen seuransa ei tule hetkeen nostamaan Valioliigan mestaruuspokaalia.

Liverpoolin edellinen Valioliigan voitto on vuodelta 1990, ja Carragher, 39, uskoo, että hänen kasvattajaseuransa on yksinkertaisesti jäänyt muista huippujoukkueista jälkeen niin kentällä kuin sen ulkopuolellakin.

Kannattajien suuressa suosiossa oleva saksalaismanageri Jürgen Klopp ei ole myöskään tehnyt valtavaa vaikutusta seuralegendaan.

– Liverpool ei tule voittamaan mestaruutta tällä kaudella. En ole vakuuttunut, että Jürgen Klopp pystyy ikinä tuomaan sitä takaisin Anfieldille. En ole varma, milloin vanha seurani tulee voittamaan sen jälleen. En todellakaan näe sen tapahtuvan lähitulevaisuudessa.

– Nämä eivät ole mukavia sanoja, mutta Liverpoolin on kohdattava Valioliigan valtasuhteiden kova todellisuus.

– Enää ei ole sopivaa arvioida Liverpoolin managerin menestystä sillä perusteella, että voittaako hän liigan. Kilpailu on liian kovaa niin korkean riman asettamiseksi.