Thaimaassa pelatussa ottelussa nähtiin todella poikkeuksellinen tilanne rangaistuspotkukilpailussa.

Satri Angthongin ja Bangkok Sports Clubin välisen ottelun voittajaa haettiin rankkareilta pelin ollessa 2-2. Laukojat onnistuivat rankkarikisassa kovalla prosentilla, sillä tilanne oli tasan vielä 19 laukojan jälkeen.

Tässä vaiheessa Bangkok Sports Clubin maalivahti astui pallon taakse. Hän laukoi vasurillaan pallon ylärimaan ja peliväline pomppasi korkealle maalista poispäin. Vastustajan maalivahti lähti veräjältään juhlimaan tapahtunutta.

Hän ei huomannut sitä, että ylärimasta pompannut pallo liikkui edelleen. Kovalla kierteellä ollut pallo pomppi maalia kohti. Satri Angthongin maalivahti tajusi tilanteen liian myöhään, eikä ennättänyt estämään maalia.

Bangkok Sports Clubin maalivahti tipahti polvilleen tuulettamaan tapahtunutta; uskomaton maali oli tosiasia.

– Pallo pomppasi ja sitten se liikkui takaperin. Yleisö näki sen, mutta maalivahti ei. Veto meni maaliin ja toinen joukkue epäonnistui omalla vuorollaan. Se oli hauskaa, mutta maalivahti näytti hölmistyneeltä. Hän näytti siltä, että hän aikoi itkeä, videon kuvannut Phakawat Kunpatee sanoi The Sunin mukaan.

ESPN Asia

@ESPNAsia
Never ever celebrate too early in a penalty shootout. 🙈 😂

Jos video ei näy oikein, niin voit katsoa sen täältä.