Manchester Unitedin kanssa vuoden jatkosopimuksen tehnyt Zlatan Ibrahimovic saattaa palata harjoitusvahvuuteen jo lokakuun loppupuolella, kertoo ESPN.

Ibrahimovic on käynyt satunnaisesti Unitedin harjoituskeskuksessa kuntouttamassa polveaan, joka leikattiin viime toukokuussa Yhdysvalloissa. ESPN:n mukaan ruotsalaishyökkääjä palaisi marraskuun alusta Manchesteriin kokoaikaisesti ja aloittaisi kuntouttamisen Unitedin lääkintähenkilökunnan alaisuudessa.

Paluu pelikuntoon on kuitenkin vielä melko kaukainen. Arvioiden mukaan Ibrahimovic pystyisi pelaamaan vasta ensi vuoden puolella. ManU-manageri Jose Mourinho nimesi Ibrahimovicin Mestarien liigan lohkovaiheen ryhmään, mutta paluu on silti epätodennäköinen tämän vuoden puolella.

Olisi melkoinen ihmepaluu, mikäli Ibrahimovic saisi itsensä pelikuntoon vielä tämän vuoden puolella ja pääsisi pelaamaan Mestarien liigan lohkovaiheen otteluihin. Lohkovaiheen viimeinen kierros pelataan joulukuun viides ja kuudes päivä.