Italian A-maajoukkueen huippupuolustaja Giorgio Chiellini väitti, että italialaiset puolustajat ovat menettäneet entisen vahvuutensa.

Juventusta edustava Chiellini on muodostanut jo usean vuoden ajan Italian kivenkovan puolustustrion yhdessä Andrea Barzaglin sekä Milaniin kesällä siirtyneen Leonardo Bonuccin kanssa. Kivenkova kolmikko on tunnettu nimenomaan loistavista puolustustaidoista.

Chiellinin mukaan Pep Guardiolan FC Barcelonassa luoma totaalinen jalkapallo on pilannut puolustajien identiteetin.

– Guardiolismi tuhosi kokonaisen sukupolven puolustajia. Nyt kaikki puolustajat haluavat pelata eteenpäin, eikä yksikään italialainen puolustaja pelota enää keskityspalloissa vastustajia, Chiellini jyrähti italialaiselle Corriere dello Sportille.

Juve-puolustaja ei ollut myöskään vakuuttunut Italian nykyisestä puolustajatuotannosta, eikä myöskään hyökkääjistä.

– Tarvitsemme lisää maalintekijöitä, kuten meillä oli 20 vuotta sitten. Mutta siitäkään ei olisi haittaa, jos meillä olisi jokunen todellinen puolustaja, mies kertoi.

Italia kohtaa MM-karsintojen pudotuspelivaiheessa Ruotsin. Avausottelu pelataan perjantaina Ruotsissa ja toinen osa ensi maanantaina Italiassa. Karsintaparin voittaja selviytyy ensi kesän MM-lopputurnaukseen. Italialla on kovat paineet niskassaan.

– Tämä maa on osallistunut MM-kisoihin 60 vuotta putkeen ja olisi tietysti häpeällistä, jos emme selviäisi kisoihin. Tiesimme kuitenkin, että meitä odottaa pudotuspelit, kun saimme Espanjan samaan lohkoon, Chiellini kertoi.