Italian maajoukkueen keskikenttäpelaaja Daniele De Rossi pyysi anteeksi Ruotsin maajoukkueen pelaajilta maiden kohtaamisen jälkeen maanantaina.

Ruotsi voitti MM-jatkokarsinnan ensimmäisen osan Tukholmassa 1-0, ja maanantaina joukkueet päätyivät Milanossa maalittomaan tasapeliin. Italia jäi yhteistuloksen myötä ensimmäistä kertaa MM-kisojen ulkopuolelle sitten vuoden 1958.

Jälkimmäisessä osaottelussa San Siro yleisö buuasi Ruotsin kansallislaululle. Italian maalivahti Gianluigi Buffon yritti saada yleisöä lopettamaan ja kunnioitti Ruotsin kansallislaulua taputtamalla vimmatusti.

De Rossi, 34, pahoitteli kannattajien käytöstä henkilökohtaisesti menemällä ottelun jälkeen Ruotsin joukkueen bussiin esittämään anteeksipyyntönsä.

– Se pitää paikkaansa, iso kunnia hänelle! Me kiitimme häntä. Se oli iso ele isolta pelaajalta heidän jäätyä MM-kisoista ulos, sanoi Ruotsin puolustaja Andreas Granqvist Aftonbladetille.

De Rossi pyysi anteeksi myös Italian pelaajien käytöstä jatkokarsinnan ensimmäisessä osassa.

– Hän onnitteli meitä ja pahoitteli sitä, miten osa pelaajista käyttäytyi Tukholmassa pelatussa ottelussa sekä fanien buuamista jälkimmäisessä pelissä, kertoi ruotsalaispuolustaja Pontus Jansson Expressenille.

– Koko tunnelma bussissa oli kuin: ”Vau, tapahtuiko tämä oikeasti?” Se oli yksi mukavimmista hetkistä, joita olen pitkään aikaan kokenut. Mikä herrasmies. Mahtava ihminen ja todellinen kapteeni, ylisti Jansson.