Paris Saint-Germainin belgialainen laitapuolustaja Thomas Meunier kertoi FourFourTwon haastattelussa, että hän hylkäsi kesän siirtoajan viimeisenä päivänä mahdollisuuden lähteä Chelseaan.

Meunier, 26, kamppaili viime kaudella peliajasta Serge Auerierin kanssa, joka siirtyi kesällä Valioliigan Tottenham Hotspuriin.

Chelsea haki pitkään kilpailijaa Victor Mosesille, joka kellotti edellisellä sesongilla itselleen isot minuutit. Meunier kieltäytyi kuitenkin tarjouksesta, joten Chelsea päätyi hankkimaan Davide Zappacostan Torinosta.

Belgialaispuolustaja odottikin saavansa uuden kilpailijan Pariisiin Auerierin lähdettyä, mutta seuran uusi hankinta yllätti hänet täysin.

– Odotin PSG:n hankkivan toisen oikean laitapuolustajan, mutta en odottanut heidän hankkivan Dani Alvesia. En tiennyt, mitä ajatella. Tulisinko pysymään vaihtopenkillä kokoajan? muisteli Meunier ajatuksiaan.

– Olisin voinut lähteä Chelseaan siirtoikkunan viimeisenä päivänä, mutta en halunnut sinne. Olen onnellinen PSG:ssä enkä halua lähteä. Haluan, että minusta tulee ykköspuolustaja oikealle laidalle kauden loppuun mennessä.

– Ammattimielessä asiani eivät voisi olla paremmin. Olen terve ja pelaan maailman luultavasti parhaassa joukkueessa tällä hetkellä.

Toistaiseksi Meunier on esiintynyt edukseen, kun hän on päässyt pelaamaan PSG:ssä. Hän on tällä kaudella pelannut seitsemässä Ranskan Ligue 1:n ottelussa, joissa hän on tehnyt yhteensä kolme maalia ja antanut kaksi maalisyöttöä.