Paris Saint-Germain -puolustaja Dani Alves myöntää edellisen siirtonsa Juventukseen olleen virhe. Brasilian maajoukkuemies vietti torinolaisseurassa vuoden siirryttyään joukkueeseen Barcelonasta.

Alvesin mukaan siirto Juven paitaan aiheutti harmia hänen läheisilleen.

– Olin jo päättänyt siirtyä Juventukseen katsomatta ensin muita vaihtoehtoja. Se toi harmia läheisilleni. Torinosta ei ollut helppoa löytää lentoja katsomaan lapsiani Barcelonaan. Myös kumppanini oli vaikea löytää töitä sieltä. Torinossa ei ollut hänelle juurikaan työpaikkoja, 34-vuotias puolustaja kertoi FourFourTwo:n haastattelussa.

Ennen kesän siirtoa Pariisiin Alves yhdistettiin myös Manchester Cityn paitaan takaisin Pep Guardiolan suojiin. Valioliiga kiinnostaa edelleen brassia.

– Minulla oli monta asiaa harkittavana, jotka ajoivat minut PSG:hen. Harkitsin Manchester Cityä. Guardiola oli pääsyy siihen. Lopulta minulla oli mahdollisuus liittyä hyvien ystävieni mukaan PSG:ssä uskomattomassa kaupungissa seuraan, jolla on suuri potentiaali. Pariisissa oli tällä kertaa Manchesteria enemmän järkeä. En kuitenkaan peitä ihailuani Pepiä kohtaan ja haluani pelata tulevaisuudessa Valioliigaa.

Lähde: Goal