Maanantain merkittävin suomalainen jalkapallouutinen oli ehdottomasti Huuhkajien monivuotisen kapteenin Niklas Moisanderin päätös vetäytyä maajoukkueesta. Moisanderia kapteenin tehtävässä edeltänyt Sami Hyypiä pitää 32-vuotiaan turkulaisen päätöstä harmillisena ja kiittelee topparin suurta panosta Suomi-paidassa.

 

– Nikke kantoi maajoukkueen paitaa noin kymmenen vuotta ja valtaosan tästä ajasta kapteenina. Hän oli ensimmäinen ikään kuin uuden ajan kapteeni, kun pitkään mukana ollut polvi siirtyi sivuun. Tämän sukupolvenvaihdoksen johtamisen hän hoiti hienosti, Hyypiä sanoo Palloliiton kotisivuilla.

– Maajoukkueen kannalta Moisanderin lopettaminen on iso menetys, sillä hänen kaltaisiaan kokonaisvaltaisia ammattilaisia ei montaa ole vielä nykypelaajistosta kasvanut. Mutta ymmärrän hyvin hänen syynsä: esimerkiksi seurajoukkuepelaaminen on koko ajan vaativampaa ja perhekin pitää ottaa huomioon. Pelillisesti hän olisi ilman muuta mahtunut A-maajoukkuetasolle vielä pitkään.

Moisander pelasi A-maajoukkueessa 9,5 vuoden ajan ja toimi kapteenina kolmen eri valmentajan (Mixu Paatelainen, Hans Backe ja Markku Kanerva) aikakaudella. Hän kantoi kapteeninnauhaa myös AZ Alkmaarissa ja Ajaxissa, joissa plakkariin tuli kaikkiaan kolme Hollannin mestaruutta. Hollannista lähdettyään Moisander on pelannut Serie A:ta Sampdoriassa ja Bundesliigaa Werder Bremenissä.

– Kun katsoo, millainen lista pelikavereita hänellä on ollut, kertoo se tarpeellisen, Hyypiä muistuttaa.

– Maajoukkueessa hänelle lankesi iso vastuu ja sen hän myös kantoi. Minun papereissani Moisander on yksi huippupelaajistamme kautta aikojen ja merkittävän murrosvaiheen maajoukkuekapteeni.