Huuhkajien Teemu Pukki näytteli pääroolia tekemällä komeita maaleja sisältäneen hattutempun sunnuntaisessa Tanskan pääsarjan kärkiottelussa Nordsjaellandia vastaan. Pukin ja Paulus Arajuuren Brøndby IF voitti ottelun 4-2.

Voitto oli Brøndbylle jo seitsemäs perättäinen, ja sen turvin se lujitti entisestään asemiaan sarjan kärjessä. 90-luvulla Tanskan jalkapalloa hallinneen Brøndbyn edellisestä mestaruudesta on jo 13 kautta aikaa, mutta juuri nyt kaikki näyttää sujuvan. Seitsemän ottelun voittoputkeen Brøndby ylsi viimeksi juuri edellisellä mestaruuskaudellaan, joten siinäkin valossa ennusmerkit ovat hyvät.

Tanskalaismediassa hehkutetaan Brøndbyn olevan matkalla kohti kultaa siitä syystä, että kesällä siirtohuhuissa olleet Pukki ja Tanskan maajoukkuevahti Frederik Rønnow jäivätkin seuraan. Pukkia vietiin tuolloin muun muassa kreikkalaiseen Panathinaikosiin.

Joukkueen saksalaisvalmentaja Alexander Zorniger oli ottelun jälkeen mielissään Pukin onnistumisesta. Suomalaisen maalitahti on muutoin ollut vähän viime kautta hiljaisempi, mutta sunnuntaina kotiyleisö sai huutaa sydämensä kyllyydestä Pukin nimeä.

– Hattutemppu oli hänelle hienoa, ja samalla koko joukkueelle. Meillä on käyttöä hyökkääjiemme laadulle, Zorniger totesi BT-lehdelle, joka otsikoi jutussaan ”Pukki-Powerin tulleen takaisin”.

– Meillä on sama Pukki kuin viime vuonnakin. Hänellä on vain ollut vähän huonoa tuuria monessa tilanteessa. Tänään hänellä oli taas onni myötä.

Eilinen hattutemppu nosti Pukin kauden maalisaldoon kuuteen (16 sarjaottelussa). Viime kaudella hän teki 34 liigapelissä 20 maalia.