Saksan maajoukkueen päävalmentaja Joachim Löw muistaa elävästi maan edellisen kohtaamisen vuodelta 2012 Brasilian MM-karsinnoista. Germaanit hukkkasi tuolloin puolessa tunnissa Berliinin Olympiastadionilla neljän maalin johtonsa päätyen Blågultin kanssa noloon 4-4-tasatulokseen.

Eilinen lohkoarvonta paljasti, että Saksa ja Ruotsi kohtaavat toisensa seuraavan kerran Venäjän MM-kisojen alkulohkossaan. Löw ei aliarvioi joukkuetta.

– Näimme Ruotsin jatkokarsintaottelut Italiaa vastaan. Muistamme myös ottelun Berliinissä vuonna 2012. Johdimme tuolloin 4-0, mutta Ruotsi tekemällä neljä maalia viimeisessä puolessa tunnissa. Se ei ollut hauskaa. Viimeiset 30 minuuttia järkyttivät meidät. Se todisti todellakin, että jalkapallossa voi tapahtua mitä tahansa Se oli ottelu, josta puhuttiin viikkokausia, Löw muisteli Sportbladetille.

Ruotsissa ollaan kovasti myös spekuloitu maan supertähden Zlatan Ibrahimović paluusta maajoukkueeseen. Maajoukkueuransa viime vuonna EM-kisojen jälkeen päättänyt Manchester Unitedin hyökkääjä kuntoutui vasta pahasta polvivammasta.

Löwille Zlatanin paluu kelpaisi oikein hyvin.

– Henkilökohtaisesti toivon sitä, joka on itsestäänselvää. Pidän Ibrahimovićista. Hän on yksi parhaista hyökkääjistä. Valmentaja kuitenkin sen päättää. En tiedä miten Ruotsi ajattelee. Hän oli myös pitkään loukkaantuneena, Saksan valmentaja kommentoi.