Maailmassa ei ole kovin monia jalkapalloseuroja, joihin voidaan yhdistää uskottavasti lähes kuka tahansa lajinsa parhaista eliittivalmentajista. Bayern München on yksi näistä.

Seura erotti syyskuun lopussa Carlo Ancelottin ja hälytti eläkkeeltä Jupp Heynckesin hoitamaan kauden kunnialla loppuun. 72-vuotias Heynckes on useaan otteeseen todennut, ettei hän ole halukas jatkamaan pestiään kuluvan kauden yli. Siksi Bayernissa vapautuu keväällä yksi jalkapallomaailman halutuimmista pesteistä.

Vaikka tarjolla voisi olla paljonkin erittäin kovia nimiä, on Bayern kuitenkin Sport1:n tietojen mukaan hakemassa ratkaisua oman liigan sisältä. Sport1 nostaa Bayern-pomojen kärkivaihtoehdoksi 50-vuotiaan itävaltalaisen Ralph Hasenhüttlin. Hasenhüttl valmentaa nyt toista kauttaan Bundesliigan eliittiin nopeasti noussutta RB Leipzigia.

Täysin tuntematon työympäristö München ei Hasenhüttlille olisi, sillä hän pelasi peliuransa viimeiset kaksi vuotta 2002-2004 Bayern Münchenin kakkosjoukkueessa. Hasenhüttl suhtautui kuitenkin joulukuun alussa antamassaan haastattelussa omiin mahdollisuuksinsa huippupestin saajaksi varsin vaatimattomasti.

– En usko, että valmentaja Hasenhüttl voisi olla ehdokas FC Bayernin luotsiksi. FC Bayern voi hankkia valmentajakseen kenet tahansa. Jonkun, jolla on enemmän kokemusta ja mestaruuksia kuin minulla, Hasenhüttl totesi.

Hasenhüttlin sopimus Leipzigin kanssa kattaa vielä kauden 2018-2019, ja seuran puheenjohtaja Oliver Mintzlaff kiistää miehen olevan lähtökuopissa.

– Hasenhüttlin sopimus jatkuu vuoteen 2019. Juttelimme vähän ennen joulua ja sovimme, että keskustelemme keväällä tulevaisuudesta. Kyse on hänenkin kannaltaan siitä, miten hän voi ottaa seuraavan kehitysaskeleen, Mintzlaff totesi Sport1:lle.

– Meihin ei ole ottanut yhteyttä sen paremmin Bayern kuin Dortmundkaan.