Omassa Mestarien liigan alkulohkossaan kakkoseksi jäänyt Bayern München oli jatkopelien arvonnassa onnettaren suosiossa, sillä saksalaisjätin vastustajaksi arvottiin lohkovoittajien joukosta varmasti useimpien joukkueiden ykköstoiveena ollut Besiktas. Joukkueet eivät ole toisilleen erityisen tuttuja, sillä ne ovat kohdanneet historian saatossa vain kahdesti – lohkovaiheen otteluissa syksyllä 1997.

Tuolloin Bayern vei molemmat kohtaamiset nimiinsä maalein 2-0. Eniten puhutti kuitenkin Münchenin olympiastadionilla nähty Bayern-fanien ”Aldi-tifo”, joka oli lähellä aiheuttaa jopa diplomaattisen kriisin.

Oli 17.9.1997, kun Besiktas vieraili FC Bayernin kotiareenalla. Jotkut Bayernin kannattajista toivottivat vierasjoukkueen tervetulleiksi pitämällä ilmassa Aldi-kauppaketjun muovikasseja sekä lakanaa, johon oli kirjoitettu ”Aldi tervehtii asiakkaitaan”. Lisäksi katsomosta laulettiin ”te voitte ajaa Aldiin”.

Aldia pidettiin erityisen halpana, alempien yhteiskuntaluokkien ja erityisesti ulkomaalaisten kauppana, ja ainoastaan tifoon osallistuneet pitivät temppua ”erityisenä huumorina”. Turkkilainen Hürriyet-lehti julisti otsikossaan tempauksen ”rasismiksi katsomossa”, ja saksalainen Kicker piti sitä ”syrjivänä ja typeränä.”

Pian temppu sai huomiota myös politiikassa. 31-vuotias turkkilaistaustainen vihreiden valtiopäiväedustaja Cem Özdemir kirjoitti Berliner Zeitungissa pitävänsä huolestuttavana sitä, kuinka ”pieni joukko hulluja sai koko jalkapallon näyttäytymään huonossa valossa”. Özdemirin mukaan ”kahta miljoonaa turkkilaista loukattiin koko maailman edessä, sillä provokaatio kohdistui kaikkiin Saksassa asuviin turkkilaisiin”.

Tilanne alkoi rauhoittua vasta, kun Bayern München pyysi julkisesti anteeksi isoilla ilmoituksilla turkkilaisissa sanomalehdissä ja Karl-Heinz Rummenigge henkilökohtaisesti Turkin kunniakonsulaatissa. Tempauksen alullepanijoita rankaistiin. Nykyään Bayernin fanitoiminnan voimahahmoja pidetään erittäin antirasistisina.

Aldi-skandaalin jälkilöylyjä käytiin saman kauden aikana myös Bundesliigassa, sillä Köln tervehti Bayernia omassa kohtaamisessaan ylpeillä Aldi-viesteillä ja Dortmundin kannattajat ottivat Bayernin vastaan pitämällä ilmassa Lidlin muovikasseja.

Nyt välit Bayernin ja Besiktasin kannattajien välillä ovat kunnossa. Siitä osoituksena käy muun muassa se, että Bayernin fanit kutsuivat maanantai-iltana vierasfaneja kanssaan syömään. Paikalle saapui noin 70 ultraa molempien leiristä, ja kuluista huolehtivat müncheniläiset.

Bayernin seurajohto sai kuitenkin vastata kysymyksiin taannoisesta Aldi-skandaalista.

– Kassitifo oli todellakin pienen nuorukaisjoukon spontaani päähänpisto. He olivat jälkikäteen melkoisen järkyttyneitä siitä, millaisen skandaalin olivat saaneet aikaiseksi. Pojat olivat vain matkanneet peliä edeltävänä iltapäivänä Aldiin ja ostaneet sieltä 50 Saksan markalla ison laatikollisen muovikasseja, Bayernin kotisivuilla kirjoitettiin.

Suosikkina ottelupariin lähteneen Bayernin pelaajatilanne on erittäin hyvä, sillä loukkaantuneena on ainoastaan lähes koko kauden sivussa ollut ykkösvahti Manuel Neuer. Besiktas puolestaan valmistautuu historiansa ensimmäiseen Mestarien liigan pudotuspeliotteluun, ja on kovan paikan edessä. Bayernilla on nimittäin allaan 13 ottelun voittoputki.

Ottelu Bayern München-Besiktas alkaa klo 21.45.

Juttua on päivitetty 21.2. klo 0.20. Bayern pelasi tuohon aikaan kotiottelunsa Münchenin olympiastadionilla eikä suinkaan Allianz Arenalla, jota ei oltu vielä rakennettu.

Lähteet: Kicker, web.de, RP-online, Sky Sports