23-vuotias keskikenttäpelaaja Robert Taylor siirtyi viime heinäkuussa tukholmalaisseura AIK:hon kolmen ja puolen vuoden sopimuksella. Suomen A-maajoukkueessakin jo yhden ottelun pelannut Taylor ei vielä viime kaudella kovin suurta vastuuta saanut, mutta täyden pre-seasonin myötä tulevasta kaudesta voi olla odotettavissa enemmän.

Taylorin jalkapalloilulliset haaveet eivät suinkaan rajoitu Ruotsiin, vaikka tällä hetkellä AIK onkin juuri sopiva väliasema.

– Minulla ei ole tiettyä maata, johon haluaisin, mutta Saksa ja Hollanti olisivat loistavia vaihtoehtoja kehittyä pelaajana. Tällä hetkellä minulla on hyvä olla Ruotsissa, eikä siirto muualle ole ajankohtainen, Taylor kertoo Byyrin tekemässä haastattelussa (koko jutun voi lukea täältä).

– Tukholmassa on kova kannattajakulttuuri. Ihmiset tunnistavat kadulla ja tulevat moikkaamaan. Tämä on tosi hyvä ympäristö jalkapalloilijalle.

Ennen Ruotsiin lähtöään Taylor pelasi Veikkausliigaa sekä JJK:n että RoPS:n paidassa. Lopullinen läpimurto tapahtui kaudella 2016, jolloin Taylor teki RoPS:lle 11 maalia ja antoi viisi maalisyöttöä.

Edellisellä kaudella vielä Ykköstä pelannut Taylor nousi yllättävän nopeasti Juha Malisen luottopelaajaksi, ja antaakin konkarivalmentajalle arvostusta. Rovaniemestä jäi sekä hyviä että huonoja muistoja.

– Malisella on kova auktoriteetti, vaikka kopissa huumori lentääkin. Kun tehdään töitä, niin tehdään töitä, eikä vastaan sanota. Se sopii minulle, Taylor sanoo.

– Kukapa nyt ei (Rovaniemellä) viihtyisi, kun kentällä kulkee. Talvella oli välillä raskasta, kun ulkona oli jatkuvasti pimeää ja kylmää. Ounashalli on myös ahdas paikka treenata.

Jyväskylässä varttunut Taylor on toisen polven jalkapalloilija. Isä Paul Taylor saapui Suomeen 80-luvun lopulla ja pelasi sekä KuPS:ssa että JJK:ssa. Robert Taylorkin kävi muutaman vuoden ajan hakemassa oppia isänsä kasvattajaseurasta Nottingham Forestista sekä viime kaudella FA Cupissa venyneen Lincoln Cityn junioreista. Reissusta karttui arvokasta oppia, mutta edessä oli paluu Suomeen.

Isän rakkaus jalkapalloiluun tarttui myös poikaan, vaikka joskus vaikeimman kautta. Lopettaminenkin oli pikkupoikana lähellä.

– Intohimoni futikseen on peritty isältä. Isä sanoo aina, että eniten hän rakastaa jalkapalloa, toiseksi lapsiaan ja kolmanneksi vaimoaan.

– Hän on kasvattanut minut rajulla kädellä. Ei auttanut itkeä tai valittaa. Siitä syystä vastoinkäymisistä selviytyminen on helpompaa. Minulla on myös kova halu näyttää ihmisille, jotka eivät usko kykyihini. Koen pelaavani jopa paremmin sen jälkeen, kun saan kritiikkiä, Taylor paljastaa.