HJK:n voittomaalin viime lauantaina HIFK:ta vastaan Suomen Cupissa tehnyt Filip Valenčič nousi viime kaudella HJK:n avainpelaajiin. Valenčič teki Kemissä rajun muutoksen harjoittelussaan ja sen myötä tulokset ovat lähteneet nousuun.

Valenčič siirtyi PS Kemiin elokuussa 2016. Slovenialaishyökkääjä ehti pelata 12 ottelua kaudella 2016, mutta maalinteossa mies onnistui vain kerran. Syyt nihkeälle alulle olivat myös ilmeiset.

– Ollakseni täysin rehellinen, en ollut kovinkaan hyvässä kunnossa saapuessani Kemiin. En siis pelannutkaan kovinkaan hyvin. Kemissä kuitenkin päätin, että asioihin täytyy tulla muutos. Aloin treenamaan todella kovaa jo kauden aikana, ja jatkoin sitä myös pelikauden päätyttyä. Halusin olla parhaassa mahdollisessa kunnossa seuraavan kauden alkaessa, Valenčič kertoi HJK:n nettisivuilla julkaistussa haastattelussa.

Toisella kaudellaan Veikkausliigassa Valenčič olikin pitelemätön. Hyökkääjä teki tuhojaan PS Kemin hyökkäyksessä ja lopulta HJK nappasi Valenčičin Helsinkiin. Yhteensä maaleja kertyi viime kaudella 15 (PS Kemissä seitsemän ja HJK:ssa kahdeksan).

– En sano että Kemissä oli kaupunkina mitään vikaa, mutta eihän siellä ole paljoakaan tekemistä. Helsinki on paljon enemmän mieleeni. Kemissä minun oli kuitenkin helppo keskittyä harjoitteluun ja laittamaan itseni kuntoon, HJK-hyökkääjä sanoi.

– Kävin tekemässä omatoimisen harjoituksen joka aamu. Sen jälkeen lounas, joukkueharjoitus, lepo, omatoiminen harjoitus, ruoka ja nukkumaan. Seuraavana aamuna taas sama rutiini. Jatkoin samalla kaavalla kuukausia putkeen, ja hiljalleen tulokset alkoivat näkymään

Valenčič kertoi, että raju muutos harjoittelussa tuntui välillä puuduttavalta.

– Lopulta tuntui kuin jokainen päivä olisi samanlainen, ja välillä meinasin seota. Oli kuitenkin helppo jatkaa, kun huomasin kehittyväni ja maaleja alkoi syntyä uuden kauden alettua. Ilman muutosta harjoittelussani, en olisi tässä nyt, mies totesi.