Bayern Münchenin lääkäri Hans-Wilhelm Muller-Wohlfahrt on kertonut mielipiteensä seuran entisen valmentajan Pep Guardiolan persoonasta ja henkisestä tilasta.

Muller-Wohlfahrt kertoi ajatuksiaan tällä hetkellä Manchester Citya valmentavasta Guardiolasta vastajulkaistussa omaelämänkerrassaan. Muller-Wohlfahrt on työskennellyt Bayernin kanssa jo yli 35 vuotta. Tämän lisäksi hän on ollut arvostettu ortopedi, joka on hoitanut muun muassa Usain Boltia.

Guardiola aloitti saksalaisseuran valmentajana vuonna 2013. Tuohon aikaan kirjoitettiin uutisia, joiden mukaan valmentaja ja lääkäri ottivat yhteen erilaisista asioista aina hoidosta lääkärin saatavuuteen saakka. Guardiolaa sapetti muun muassa se, että Muller-Wohlfahrt ei suostunut osallistumaan seuran harjoituksiin katsojan roolissa.

Ilmeisesti aika ei ole parantanut ainakaan Muller-Wohlfahrtin haavoja. Lääkäri pohti Guardiolan luonnetta ja persoonaa varsin negatiiviseen sävyyn kirjassaan.

– Mielestäni Guardiolalla on heikko itseluottamus ja sen vuoksi hän elää ainaisessa pelossa. Hän tekee kaikkensa salatakseen heikon itseluottamuksensa muilta. Hän ei niinkään pelkää tappiota, vaan kontrollin ja auktoriteetin menettämistä.

– Hän tiesi kaiken paremmin: viiden minuutin lämmittely on muka tarpeeksi. Eihän sellainen voi päättyä hyvin, Muller-Wohlfahrt tilittää.

– Ilmeisesti minä olin hänelle vain yksi käskytettävä muiden joukossa, lääkäri pohti.

Lähde: Goal