Borussia Dortmundin entinen päävalmentaja Thomas Tuchel kertoi oikeudelle Saksassa, että hän uskoo, että hän olisi jatkanut joukkueen käskyttäjänä, jos Dortmund ei olisi joutunut viime vuonna pommihyökkäyksen kohteeksi.

Tuchel oli Sergej W -nimellä tunnetun syytetyn oikeudenkäynnissä todistajana. Sergej W:tä syytetään pommin räjäyttämisestä Dortmundin bussin lähistöllä. Hyökkäys tapahtui viime vuoden huhtikuussa, kun Dortmund oli matkalla Mestarien liigan peliin AS Monacoa vastaan.

Yleinen syyttäjä Carsten Dombert kysyi Tuchelilta, uskooko tämä, että olisi voinut säilyttää työpaikkansa, jos bussihyökkäystä ei olisi tapahtunut.

– Haluaisin uskoa niin, vastasi Tuchel, jonka sopimus seuran kanssa ulotti kesään 2018 asti.

Tuchel sai kenkää Dortmundista vajaat kaksi kuukautta hyökkäyksen jälkeen. Hän ei ole vielä palannut valmentajan töihin, vaikka hänet on yhdistetty huhuissa muun muassa Bayern Müncheniin ja moneen Englannin Valioliigan seuraan.

Dortmundin toimitusjohtaja Hans-Joachim Watzke ja Tuchel ottivat myös julkisuudessa yhteen hyökkäyksen jälkeen, eivätkä osapuolet saaneet selvitettyä välejään. Toukokuussa 2017 Watzke kertoi, että Tuchelin ja seuran välinen suhde oli kokenut kovia kolhuja.

– Watzke on julkisuudessa puhunut erimielisyyksistä. Siinä oli kyse (pommi)hyökkäksen käsittelystä ja seurauksista, sanoi Tuchel ESPN:n mukaan.

Dortmundin ja Monacon välinen ottelu siirrettiin hyökkäystä seuranneelle päivälle. Päätöksen siirrosta tekivät yhdessä Dortmundin ja Monacon edustajat sekä Euroopan jalkapalloliitto Uefa.

– Minun mielestäni suurin erimielisyys oli se, että minä istuin siinä bussissa ja hän (Watzke) ei.

Tuchel arvioi, että hän oli kykeneväinen valmentamaan ottelussa, mutta hän tajusi siirretyn ottelun aamuna, että hänen ryhmänsä ei ollut hyökkäyksen jälkeen kunnossa. Tuchel kertoi oikeudessa olevansa vakuuttunut siitä, että hyökkäys vaikutti Dortmundin suoritukseen ottelussa.

– Tajusimme tilanteen merkityksen ja sen, kuinka paljon onnea meillä oli, vasta seuraavana aamuna.

Tuchel johdatti Dortmundin Saksan cupin voittoon viime toukokuussa, mutta hän sai lähteä seurasta heti mestaruusjuhlien jälkeen.

– Se mitä ryhmäni saavutti (hyökkäyksen jälkeen) oli uskomatonta, sanoi Tuchel kaksi kuukautta hyökkäyksen jälkeen.

Maanantaina useampi Dortmundin entinen ja nykyinen pelaaja myönsi, että he eivät ole vielä ainakaan täysin toipuneet iskusta henkisesti.