Huuhkajat jyräsivät Maltan maanantaina Turkissa pelatussa harjoitusottelussa lopulta luvuin 5-0.

Suurena ennakkosuosikkina kamppailuun lähtenyt Markku Kanervan miehistö sai loistavan alun otteluun. Suomi meni johtoon reilun kymmenen minuutin jälkeen, kun Teemu Pukki puski pallon Maltan verkkoon maalin edustalta.

Seuraavaa maalia ei pitänyt odottaa kauaa – tarkemmin todettuna vain kymmenisen minuuttia. Robin Lod yritti yllättää Maltan maalivahdin kaukolaukauksella. Maalivahti torjui laukauksen, mutta ensimmäistä kertaa urallaan Huuhkajien avauksessa ollut FC Lahden Kalle Taimi ehti iskemään paluupallon maaliin.

Pelillisesti huomattavasti Maltan niskan päällä ollut huuhkajalauma pisti kamppailun pakettiin puolen tunnin kohdalla. Pukki sai pallon Lodilta ja sijoitti tarkasti boksin rajalta pallon alakulmaan.

Pukki haki toisella jaksolla hattutemppua, mutta kotkalaiskärki ei lopulta onnistunut A-maajoukkueuransa ensimmäisessä hattutempussa, kun Akseli Pelvas vaihdettiin Pukin tilalle noin vartti ennen päätösvihellystä.

Huuhkajat iskivät vielä kaksi täysosumaa viimeisen kympin aikana. Suomen neljännestä vastasi Fredrik Jensen. Joona Toivio lähetti komean keskityksen takatolpalle, eikä Twenteä seuratasolla edustava Jensen epäonnistunut paikastaan.

Syksyllä useammassakin maaottelussa maaliverkkoja heilutellut Pyry Soiri pääsi myös maalin makuun. Kaksi minuuttia ennen täyttä aikaa syntynyt osuma jäi samalla kamppailun viimeiseksi.

Malta-voitto oli Huuhkajien suurinumeroisin voitto sitten marraskuun 2010, jolloin Suomi kaatoi San Marinon luvuin 8-0.