Argentiinan maajoukkueen ja Barcelonan ykköstähti Lionel Messi ei ole aina elänyt huippu-urheilijan tavoin.

Monet olivat huolissaan Messistä, joka oksensi kentälle ystävyysottelussa Romaniaa vastaan vuonna 2014. Sama oli sattunut vuotta aikaisemmin MM-karsintaottelussa Boliviaa vastaan. Argentiinalaistaituri myönsi myöhemmin, että hän kärsi pahoinvoinnista jatkuvasti.

Argentiinan entinen maajoukkuevalmentaja Alejandro Sabella epäili oksentelujen syyksi hermostuneisuutta. Italialaislääkäri Giuliano Poser kertoi vuonna 2015 parantaneensa Messin, mutta argentiinalaistähti uskoo itse ratkaisseensa ongelman muuttamalla dieettiään.

– En tiedä, mitä söin, mutta minä söin huonosti monien vuosien ajan, kertoi Messi America TV:n La Cornisa -ohjelmassa.

– 22-23-vuotiaana se oli suklaata, keksejä ja limonadeja. Nykyään syön hyvin: kalaa, lihaa, vihanneksia, salaattia. Kaikki on organisoitu ja kaikesta pidetään huolta. Joskus nautin hieman viiniä, mutta se ei ole ongelma.

– Mitä tulee oksentamiseen, huomasin todella eron. Minulle sanottiin, että se (oksentelu) voi johtua monesta asiasta. Lopulta minä muutin tapojani, eikä sitä tapahtunut enää.