Barcelonan argentiinalaistähti Lionel Messi uskoo, että hänen pelityylinsä on muuttunut vuosien saatossa joukkuetta auttavampaan suuntaan.

Messi, 30, on jo pitkään tunnettu yksilönä, joka voi ratkaista pelin millä hetkellä hyvänsä, mutta hänet on totuttu näkemään myös pelintekijän roolissa, jakelemassa läpisyöttöjä joukkuekavereilleen.

Argentiinalaistaiturin mukaan nuorempana hänellä oli tapana ajatella peliä enemmän itsensä kautta.

– Ennen minulla oli tapana tehdä omaa juttuani aina, kun sain pallon. Nykyään yritän pelata enemmän joukkueeni eteen, sanoi Messi Marcan mukaan.

– Pallo kulkee nykyään enemmän minun kauttani, mutta enää en yritä päättää hyökkäyksiä niin paljon. Käytännössä en ole enää yhtä itsekäs.

– Yritän osallistua pelinrakentamiseen eri pelipaikalta. Teen yhtä paljon töitä kuin ennenkin, mutta eri tavalla.